Simona Halep yllättäen katsomoon – Alize Cornet’n ”uskomaton matka” jatkuu

Yksi Australian avoimen tennisturnauksen suosikeista, Simona Halep, on pudonnut yllättäen jatkosta.

Tulospommin Melbournen helteessä viritti maanantaina Ranskan kokenut Alize Cornet, 32. Neljännen kierroksen ottelu päättyi Cornet’n voittoon lukemin 6-4, 3-6, 6-4.

Cornet (WTA-61) etenee Grand Slam -turnauksen puolivälieriin ensimmäisen kerran pitkällä urallaan. Hän kohtaa Danielle Collinsin, joka kaatoi Elise Mertensin kolmessa erässä.

Lähes 20 vuotta sitten ammattilaistenniksessä aloittanut Cornet on ollut voittamassa Ranskan väreissä Federation Cupia ja Hopman Cupia. Henkilökohtaisia WTA-tason kaksinpelimestaruuksia on tilillä kaikkiaan kuusi.

Cornet on ollut tenniksen maailmanlistalla parhaimmillaan 11:ntena. Halep on tällä hetkellä rankingin 15:s.

– Arvostan Simonan todella korkealle. Hän on hurja taistelija ja kuin roolimalli minulle. Hänen voittamisensa ja eteneminen puolivälieriin toteuttaa unelmani. Maagista! Cornet sanoi kenttähaastattelussa.

– Kun oli näin kuuma, olimme jo puolen tunnin jälkeen kuolemaisillamme. Täytyi taistella suurella sydämellä. Piti vain lakata ajattelemasta. Ottelun edetessä en enää nähnyt kunnolla, ja kädet tärisivät. Mutta tuskin Simonallakaan oli paljon parempi olo.

Vaikka suurissa turnauksissa menestys on ollut vähissä, Cornet ei ole hellittänyt. Sydämessä pamppailee ilmeinen rakkaus lajiin.

– Tämän takia jatkan tenniksen pelaamista. Hienoa päästä jakamaan kaikki nämä tunteet yleisön kanssa. Uskomaton matka jatkuu, henkäili Cornet.

Puolivälierien lähentyessä maailmanlistan ykkönen Ashleigh Barty on naisten kaksinpelin suurin suosikki. Hän kohtaa kvartseissa Jessica Pegulan.

Australian avoimien viimeinen avoin puolivälierä varmistui maanantain kamppailuissa Swiatek-Cirstea ja Kanepi-Sabalenka.

Australian avoimet 2022, naisten kaksinpelin puolivälierät

Barty-Pegula
Krejcikova-Keys

Collins-Cornet
Swiatek-Kanepi