Serena Williamsin vauhti ei osoita laantumisen merkkejä. Tennislegenda lähetti keskiviikkona tenniksen maailmanlistan kakkosen laulukuoroon US Openissa.
Williams oli toisen kierroksen ottelussa Viron Anett Kontaveitia etevämpi. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt ottelu päättyi lukemiin 7-6, 2-6, 6-2.
Serena ei ole täysin eksaktisti kertonut lopettavansa, mutta tämän syksyn US Openia pidetään hänen jäähyväisturnauksenaan. Urheilija ei tosin mieti hyvästejä, vaan keskittyy täysillä pelaamiseen.
– Kyllä minulla on vielä energiaa jäljellä. Olen harjoitellut todella hyvin, joten nyt se kantaa hedelmää. Homma toimi tänään, Serena lausui lehdistötilaisuudessa.
Serena, 40, kohtaa kolmannella kierroksella toisen kokeneen tennispelaajan: Ajla Tomljanovicin, 29. Tomljanovic myöntää – monen muun tavoin – ihailevansa Williamsia.
– Olen ollut lapsesta asti Serena-fani, mutta perjantaina olen hänen kilpailijansa, Tomljanovic sanoo.
– Hän on avannut polkua todella monelle nuorelle tennispelaajalle. Itsekin olen saanut hänestä inspiraatiota unelmieni täyttämiseen. Sana ”vanha” ei edes kuulu hänen sanastoonsa, lisäsi australialaispelaaja.
Naisten kaksinpeliturnauksen kolmannelle kierrokselle on varmistunut myös erittäin mielenkiintoinen Yhdysvaltain ”paikalliskamppailu”, jossa kohtaavat Madison Keys ja Coco Gauff.
Kiintoisa on myös Shelby Rogersin ja Wimbledon-finalisti Ons Jabeurin välinen ottelu.
Serena: 23 Grand Slam -titteliä, 73 turnausvoittoa
Serena Williams on voittanut urallaan 23 Grand Slam -turnausta kaksinpelissä – enemmän kuin kukaan muu nainen vuonna 1968 alkaneella Open-aikakaudella. Tennishistoriassa eniten Grand Slam -titteleitä on Margaret Courtilla, 24 kappaletta.
Serena on ollut paras Australian avoimissa seitsemän kertaa, Ranskan avoimissa kolme kertaa, Wimbledonissa seitsemän kertaa ja US Openissa kuusi kertaa.
Kaikkiaan Serena on valloittanut 73 WTA-tason turnausvoittoa kaksinpelissä ja kerännyt palkintorahaa 94,6 miljoonaa dollaria. Tenniksen maailmanlistan ykköseksi hän nousi ensimmäisen kerran heinäkuussa 2002.
Nelinpeliä Serena on pelannut paljon siskonsa Venuksen kanssa. He ovat voittaneet yhdessä olympiakultaa ja 14 Grand Slam -turnausta.
Venus ja Serena ovat luonnollisesti pelanneet paljon vastakkain kaksinpelissä. Keskinäiset voitot ovat Serenan hyväksi 19-12. Myös Venus, 42, jatkaa tennisuraansa toistaiseksi.
Williamsin siskosten vaikutus ulottuu urheilun ulkopuolellekin. Vuonna 2022 elokuvateollisuuden suurimmassa gaalassa Will Smith sai pääosa-Oscarin elokuvasta King Richard. Leffassa Smith näyttelee Richard Williamsia, jonka tyttäret Venus ja Serena nousivat tenniksen supertähdiksi.