Wawrinka sai villin kortin Australian avoimiin

Tenniksen Grand Slam -vuoden ensimmäinen turnaus, Australian avoimet, on julkistanut ensimmäiset villin kortin saajat. Heitä on yhdeksän kappaletta.

Villit kortit saivat Stan Wawrinka, Tristan Schoolkate, Li Tu, James McCabe, Daria Saville, Ajla Tomljanovic, Emerson Jones, Talia Gibson ja Maya Joint.

Joukon nimekkäin pelaaja on Wawrinka. Kokenut sveitsiläinen voitti Australian avoimet vuonna 2014.

– Olen uskomattoman kiitollinen, kun sain villin kortin Australian avoimiin. Melbournella on erityinen paikka sydämessäni, Wawrinka sanoi Australian avoimien verkkosivuilla.

– Australian avoimien voitto 2014 oli ensimmäinen Grand Slam -tittelini ja siten yksi urani suurimmista virstanpylväistä. Kaupunki, ihmiset, äänekäs yleisö ja sähköinen tunnelma tekevät Australian avoimista ainutlaatuisen minulle. Tuskin maltan odottaa päästä taas pelaamaan, kertoi Wawrinka.

Naisten kaksinpeliturnauksessa kotiyleisö antaa taatusti vahvan tuen australialaiselle Tomljanovicille, 31. Suosikkipelaaja on tehnyt vahvaa jälkeä monissa turnauksissa, mutta Australian avoimissa hän ei ole selvinnyt kertaakaan toista kierrosta pidemmälle.

Australian avoimien organisaatio kertoi tiedottavansa lisää villin kortin saajia lähiaikoina.

Australian avoimet pelataan kovapintaisilla kentillä Melbournessa. Turnauksen pääkentät ovat Rod Laver Arena, John Cain Arena ja Margaret Court Arena. Kaksinpeliturnauksen mestaruuksia puolustavat Jannik Sinner ja Arina Sabalenka.

Muut kolme tenniksen vuotuista Grand Slam -turnausta ovat Ranskan avoimet, Wimbledon ja US Open.