Suomen tennistähti Emil Ruusuvuori taustoitti viime aikojen vaikeuksiaan. Hän kertoo kärsineensä paniikkikohtauksista.
Ruusuvuori kertoi asiasta itse sosiaalisessa mediassa. Hän julkaisi videon ja tekstin, jotka kertovat hänen haasteistaan.
– Ensimmäiset paniikkikohtaukset sain jo neljä vuotta sitten. Viime kesän Wimbledonin viimeisestä ottelusta en muista juuri mitään, ja kohtauksia tulee yhä – viimeisimmät koin edeltävällä kisareissullani Etelä-Koreassa, Ruusuvuori kirjoitti.
Kyseisessä Wimbledon-ottelussa Ruusuvuori hävisi Giovanni Mpetshi Perricardille neljässä erässä. Wimbledonin jälkeen suomalainen nähtiin enää yhdessä turnauksessa.
View this post on Instagram
Syyskuussa 2024 Ruusuvuori tiedotti jättävänsä kauden kesken. Hän kertoi keskittyvänsä fyysiseen ja henkiseen kuntoutumiseen, muttei vielä tuolloin avannut taustoja enempää.
– Työn ja palautumisen suhde ei ole ollut kohdallaan. Ylikuormituksesta johtuen olen tehnyt päätöksen jäädä loppuvuodeksi tauolle tenniksestä ja keskittyä fyysiseen ja henkiseen terveyteeni, Emil sometti tuolloin.
Ruusuvuori välittää tärkeää viestiä
Ruusuvuori palasi ammattilaiskentille helmikuussa 2025 ja otti ensimmäisen otteluvoittonsa 197 päivään. Hän kertoi, ettei ollut taukonsa aikana koskenut tennismailaan neljään ja puoleen kuukauteen.
Emil on pelannut haastaja- ja ITF-kiertueilla, eikä ATP-tason otteluita ole vielä tältä vuodelta. Kolmessa viime kisassaan hän on kärsinyt tappion heti ensimmäisessä ottelussaan. Viimeisin voitto on maaliskuun 12. päivältä.
Tenniksen maailmanlistalla Ruusuvuori on ollut parhaimmillaan sijalla 37. Korkeammalle kaksinpelin rankingissa on suomalaisista yltänyt ainoastaan Jarkko Nieminen.
Ruusuvuori ei ole yksin mielen hyvinvointihaasteiden kanssa. Lääkäriseura Duodecimin mukaan “ainakin joka viides on joskus kokenut paniikkikohtauksen”. Mielenterveyden hoidosta löytyy tärkeää tietoa muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta.
– Toivon, että viesti välittyy ja että pystyn painottamaan, kuinka tärkeää on pitää huolta mielen hyvinvoinnista, Ruusuvuori tähdensi.