“Tässä sitä ollaan” – Virtanen juhli uransa suurinta voittoa

Otto Virtanen saavutti tennisuransa suurimman otteluvoiton tiistaina. Virtanen löi Ben Sheltonin Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella täydessä viidessä erässä.

Virtanen otti voittoeränsä pelein 6-4, 6-2 ja 7-6. Shelton voitti toisen erän 6-3 ja kolmannen 7-6.

Yhdysvaltalainen Shelton on tenniksen maailmanlistalla sijalla viisi, ja Wimbledonissa hänet oli sijoitettu neljänneksi. Virtanen ei ollut koskaan voittanut tämän tason pelaajaa näin merkittävässä turnauksessa.

Kamppailun jälkeen Virtaselta kysyttiin kenttähaastattelussa, kuinka korkealla hänen pulssinsa oli.

– En tiedä, onko minulla sydäntäkään enää, Virtanen tokaisi.

– Takana on erittäin hyvä kuukausi. Olen aina nauttinut pelaamisesta Wimbledonissa. Tuntuu todella hienolta olla täällä taas. Ison voiton ottaminen isolla kentällä merkitsee todella paljon, suomalaissankari jatkoi.

Ruohokenttäkausi on sujunut Otolta mainiosti. Takana on muun muassa kaksi Challenger-tason loppuottelua sekä Wimbledonin karsintojen läpäiseminen. Vuoteen on mahtunut vastoinkäymisiäkin.

– Takana on paljon loukkaantumisia ja sairastelua. Olen kuitenkin luottanut siihen, että tuloksia vielä syntyy, ja tässä sitä ollaan, Virtanen sanoi.

Virtaselle historiallinen otteluvoitto

Shelton on korkeimmalle rankattu pelaaja, jonka Virtanen on voittanut. Wimbledonissa syntynyt tulos on historiallinen suomalaisessa Grand Slam -tenniksessä laajemminkin.

Grand Slam -kentillä lähimmäs on päässyt Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja Jarkko Nieminen. Jakke voitti Andre Agassin Ranskan avoimissa vuonna 2005. Agassi oli tuolloin rankattu seitsemänneksi.

Emil Ruusuvuori on pudottanut 11:nneksi rankatun pelaajan Grand Slam -turnauksesta kaksi kertaa. Vuoden 2021 Australian avoimissa Ruusuvuori voitti Gael Monfilsin ja vuoden 2024 Wimbledonissa Stefanos Tsitsipasin.

Veli Paloheimo voitti vuoden 1990 Australian avoimissa Carl-Uwe Steebin, joka oli otteluhetkellä maailmanlistan sijalla 14. Paloheimo oli parhaimmillaan rankattu 48:nneksi.

Virtasen seuraava vastustaja

Otto Virtanen (ATP-140) etenee pääsarjan toiselle kierrokselle Wimbledonin tennisturnauksessa. Seuraava vastustaja on Arthur Fery.

Brittiläinen Fery, 23, on tenniksen maailmanlistalla sijalla 114. Hän pääsi villillä kortilla Wimbledonin pääsarjaan.

Virtanen ja Fery ovat pelanneet kerran aikaisemmin vastakkain. Vuonna 2022 Virtanen voitti Feryn täydessä kolmessa erässä. Paikkana oli Nottingham ja pelialustana Wimbledonin tapaan ruoho.