Virtanen kahdeksan parhaan joukkoon Tampere Openissa

Otto Virtanen on edennyt puolivälieriin Tampere Openissa. Tenniksen Challenger-turnausta pelataan Tampereen tenniskeskuksen massakentillä.

Paikka kahdeksan parhaan joukkoon varmistui torstaina. Virtanen voitti Dimitar Kuzmanovin.

– Syöttöni kulki tänään, ja muutenkin palloralleissa kulki hyvin. Pieniä laskuja tuli ottelun sisällä, mutta ne olivat lyhyitä. Tuntui, että ottelu oli hallinnassani koko ajan ja pääsin paremmin sinuiksi kentän kanssa, Virtanen sanoi Tampere Openin verkkosivuilla.

Tampere Openissa Virtanen on kaatanut myös Pedro Boscardin Diasin. Suomalainen on kisan kakkossijoitettu.

Perjantaina Virtanen (ATP-125) iskee puolivälierissä. Vastaan asettuu Henri Squire (ATP-218).

Virtasella on tältä kaudelta kahdeksan ATP-tason ottelua ja kolme voittoa. Kauden, ja koko uran, suurin yksittäinen otteluvoitto tuli Wimbledonissa. Virtanen kaatoi Ben Sheltonin, joka oli otteluhetkellä tenniksen maailmanlistalla viidentenä.

Suomalaiskipinää Tampereella lyö myös Patrik Niklas-Salminen. Hän pelaa parinsa Michael Vrbenskyn kanssa nelinpelin välierissä perjantaina.

Tampere Open on vanhin edelleen toimiva Challenger-tason tennisturnaus. Historia juontaa aina vuoteen 1982. Jarkko Nieminen on ainoa suomalainen, joka on voittanut Tampere Openin kaksinpeliturnauksen.

Paldanius ja Lagerbohm pääsarjassa

Suomen nuoret lupaukset Oskari Paldanius ja Linus Lagerbohm pääsivät Tampere Openin pääsarjaan villeillä korteilla. Kummallakin tie katkesi avauskierroksella.

Paldanius taipui Franco Roncadellille. Nuorella pelimiehellä ei ole vielä turnausvoittoja aikuisten sarjoista.

Lagerbohm puolestaan kärsi tappion Igor Marcondesille. Linus, 18, valloitti miesten sarjojen ensimmäisen tittelinsä voittamalla ITF-turnauksen Lodzin massalla aiemmin heinäkuussa.